Muinaismarkkinat

Pukkisaaren muinaismarkkinat on Sommelo ry:n järjestämä historianelävöitys- ja markkinatapahtuma, jossa historian harrastajat ja käsityöläiset ympäri Suomea voivat tavata toisiaan, myydä tuotteitaan ja elävöittää Suomen myöhäisen rautakauden aikaista kauppapaikkaa.

Edelliset Pukkisaaren muinaismarkkinat järjestettiin 7.-8.9.2019. Kiitos kaikille osallistujille! Kahden päivän aikana tehtiin viime vuosien kävijäennätys, kun noin 2250 kävijää vieraili Pukkisaaressa. Valitettavasti koronavirustilanteen vuoksi muinaismarkkinoita ei järjestetty vuonna 2020 eikä 2021.

Mutta älkää huoliko: Pukkisaaren muinaismarkkinat järjestetään tänä vuonna 3.-4.9.2022 Läntisessä Pukkisaaressa, Helsingissä. Tapahtuma on kaksipäiväinen, yleisölle avoimet osuudet lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-16. Elävöittäjät ja myyjät voivat saapua jo perjantaina.

Markkinoiden ohjelmassa on totuttuun tapaan mm. suuri soturien kilpa, käsityö- ja taistelunäytöksiä sekä ruokailu muinaispukuisille ihmisille. Majoitus ulkopaikkakuntalaisille ja muillekin järjestetään tarpeen mukaan.

Huom! Tavaroitaan kauppaavien toivotaan varaavan 5 euron pöytämaksun/kolehdin. Muutoin tapahtuma on kaikilta osiltaan maksuton. Kutsua saa vapaasti jakaa kiinnostuneille tahoille.

Tiedustelut: sommelo@sommelo.fi

Myyjien ja elävöittäjien ilmoittautuminen on nyt avattu alla olevalla lomakkeella. Ilmoittauduthan 27.8. mennessä. Yleisön ei tarvitse ilmoittautua tapahtumaan, vapaa pääsy!

Huom! Mikäli olet tulossa tapahtumaan ensimmäistä kertaa, luethan ensin tämän Mitä kannattaa tietää ennen ilmoittautumista -oppaan.

Pukkisaari Iron Age Market is a re-enactment and market event arranged by Sommelo, where re-enactors and artisans can meet up, sell products and make the marketplace come alive.

The latest Iron Age Market was held 7-8 September 2019. Thank you everyone! A recent record number of 2250 people visited us during these two days. Unfortunately due to the coronavirus situation, Iron Age Market was cancelled for 2020 and 2021.

But worry not, the Iron Age Market is arranged this year 3rd – 4th September 2022 in Pukkisaari Iron Age Village in Helsinki. The two-day event is open for public on Saturday 10-18 and Sunday 10-16. It is possible to arrive on Friday – and if you are coming from afar, even desirable.

Program includes for example a great warrior contest, handicrafts, fighting shows and food for re-enactors and artisans. Accommodation (tents) is provided, if needed.

Attention! Merchants are desired to contribute with a 5 Euro fee per table. All other aspects of the event are free of charge. You are welcome to share this invitation with any interested parties.

Please direct inquiries to: sommelo@sommelo.fi

Re-enactors and merchants, please complete the sign-up by Saturday the 27th August, 2022 with the form below – Visitors do not need to sign up!
If you are planning on coming the first time, please read this First Timer Guide first (in English at the bottom of the document).

Rekisteriseloste / Register description