Rakennukset

Pukkisaaren rakennukset

Suomesta on säilynyt puurakenteita rautakaudelta ja varhaiselta keskiajalta hyvin vähän. Rakennuksista on arkeologisissa tutkimuksissa tavattu lähinnä pohjien jäänteitä tai palaneiden seinien savitiivisteitä. Vasta viime vuosikymmenten tutkimukset mm. kansatieteen saralla, vertailut lähialueiden löytöihin sekä säilyneen perinteen soveltaminen mahdollistavat talojen ennallistamisen. Varmaa tietoa meillä ei kuitenkaan ole esimerkiksi rautakauden kattorakenteista.

Pukkisaaren rakennukset eivät ole minkään yksittäisen löydön ennallistuksia, vaan ne edustavat Suomessa ja lähialueilla rautakauden lopulla käytettyjä rakennustekniikoita.

Rakennustyöt suoritetaan yhteistyössä mm. Helsingin kaupungin kanssa työllistämisprojektina ja talkootyönä. Rakennukset luovat otollisen miljöön erilaisille tapahtumille ja esityksille, jotka heijastavat aina rautakaudelta asti juurensa tähän päivään kasvattavaa suomalaista kulttuuriperintöä.

Keskiliesimaja

keskiliesimajapEnsimmäisenä rakennuksena Pukkisaareen valmistui vuonna 1999 ns. keskiliesimaja.

Joiltakin rautakautisilta asuinpaikoilta tavatut vähäiset hiiltyneiden tai maatuneiden hirsien jäännökset, jotka selvästi muodostavat suorakaiteen muotoisia kehikoita paljastavat, että rautakauden lopulla on asuttu lamasalvostekniikalla rakennetuissa asumuksissa. Usein rakennusten jäänteisiin liittyy keskellä sijainnut liesi. Näitä keskiliedellisiä hirsirakennuksia kutsutaan kansantieteellisessä kirjallisuudessa majoiksi.

Pukkisaareen rakennettu maja on kooltaan 5 x 4 m. Rakennuksessa on tukevat lamasalvostekniikalla pystytetyt seinät ja tuohieristeinen turvekatto.

Keittokota

keittokotap
Keskiliesimajan vieressä on keittokota. Koska rautakautisissa taloissa ei ollut savuhormeja, merkitsi tulen sytyttäminen talossa aina runsaan savun syntymistä ja kesällä kuumuutta ja vakavaa tulipalovaaraa. Sen vuoksi oli varsinkin lämpimänä kesäkautena parempi keittää ruoka ulkona erityisesti sitä varten tehdyssä keittokodassa.

Kota on tehty pitkistä, ohuista ja suorista kuusen rangoista, joista osa on halkaistu puolikkaiksi. Rangoista kolme on yläpäästään sidottu vitsassilmukalla yhteen ja asetettu maahan kolmijalaksi. Muut rangat kootaan näiden kolmen seipään varaan siten, että ne muodostavat tiheän, miltei sateenpitävän seinämän.

Keskellä kotaa on kivistä tehty tulisija, jonka ylle pata asetetaan.

Paja

pajap

Rautakautisten pajojen jäännökset ovat hyvin harvinaisia arkeologisia löytöjä. Pajaan viittaavia kohteita tunnetaan mm. Hämeenlinnan Varikkoniemestä ja Janakkalan Viralasta. Ehkäpä kaikkein hienoin jäännös, kokonainen kivetty pajan lattia omalaatuisine kanavineen ja kuoppineen, on löytynyt nykyisin Venäjän puoleisessa Karjalassa sijaitsevalta Räisälän Hovinsaaren Tontinmäeltä.

Pukkisaaren pajaan on rakennettu Räisälän löytöä mukaillen kivilattia ilman kuoppia ja kanavia. Rakennustyypiksi on valittu lamasalvoksinen hirsirakennus. Sisustus on suunniteltu vanhojen pajojen perusteella siten, ettei rakenteissa ole mitään rautakaudelle täysin mahdotonta. Ovi tosin on suurempi, jotta nykyajan katsojat mahtuisivat sisään.

Kivistä ladottu ahjo on sijoitettu leveästä oviaukosta katsottuna oikeaan peränurkkaan. Hehkuvaan puuhiileen voidaan kaksiosaisilla palkeilla puhaltaa happipitoista ilmaa katkeamattomana virtana.

Ahjon puoleinen seinä on jätetty kokonaan vaille ikkunaluukkuja, koska ahjoon lankeava valo haittaisi sepän työtä: hiilien ja hehkuvan raudan väri kertoo sepälle paljon raudan tilasta. Ahjo on erotettu hirsiseinästä paksulla savesta ja oljesta koostuvalla eristekerroksella. Ilmavana rakenteena se pidättelee lämmön siirtymistä ja estää näin seiniä syttymästä palamaan.

Ahjon vieressä sijaitsevalle maahan upotetulle pöllille on sijoitettu alasin. Työn viimeistelylle ja työvälineiden säilytykselle on omat pöytätasonsa ja hyllynsä. Lämpöä ulos päästävä, ilmava kourukatto on tehty halkaistuista kuusen puolikkaista.

Aitta

aittap

Pajan vieressä on pieni aitta. Aitan ala- ja yläosassa on sitovana rakenteena lamasalvosta, mutta seinät koostuvat pääasiassa sauvarakenteesta. Nurkissa on pylväät. Tässä tekniikassa pohjahirsiin ja räystäshirsiin on pitkittäin veistetty urat, joihin pystypuut eli sauvat on ladottu.

Aitoille tyypilliseen tapaan on Pukkisaarenkin aitta irti maasta. Aitta lepää maahan upotettujen pystypölkkyjen päällä. Pölkyt on ennen maahan upottamista hiillytetty ja tervattu lahoamisen hidastamiseksi.

Aitassa on lankkulattia ja kattona ns. malkakatto. Se on tehty latomalla kolminkertaisesti tuohilevyjä sekä muutamia koskuita eli kuusenkuoria tiheästi ladottujen ruodepuiden päälle ja asettamalla tuohien painoksi räystäältä harjalle kulkevat halkaistut puut eli malat. Myös kiviä on käytetty malkakaton painoina.

Varhopatsastalo

Varsinaisessa varhopatsastekniikassa pystytetään maahan “patsaat” eli tolpat talon nurkkiin ja ainakin pidemmissä seinissä myös nurkkien välille. Varhopatsastekniikalla pystytettyjä hirsirakennuksia on myöhemmällä rautakaudella ollut ainakin Turun Ristimäessä, Laitilan Kylämäessä ja Raision Mullissa. Tutkitut rakennukset ovat kooltaan olleet varsin pieniä, vain 15-30 neliötä. Viime vuosisatoina ei varhopatsastekniikkaa Suomessa ole juuri käytetty kokonaisten rakennusten pystyttämiseen, sitä vastoin yksittäisiä seiniä sillä on tehty aina viime vuosikymmeniin asti.

varhopatsasp

Pohjois- ja Itä-Euroopan havumetsäalueella on jo varhain tavattu paritupamaisia asuinrakennuksia, jotka ovat koostuneet kahdesta rakennuksesta ja joskus myös niiden välisestä eteisestä. Myös Pukkisaaren varhopatsastalo on kaksiosainen ja läpikuljettavalla eteisellä yhdistetty parirakennus. Pukkisaaren varhopatsasrakennuksessa toinen puoli on varsinainen kiukaalla varustettu lämmitettävä pirtti ja pienempi toinen puoli on aitta. Pirtin vasemmassa peränurkassa – miesten puolella – on palkkilattia. Katto on ns. liistekatto eli tuohikatto. Sisäänkäynti tapahtuu talon keskeltä eteisestä, josta vasemmalle käy ovi pirttiin ja oikealle aittaan. Pirtin perällä on kiukaan ja peräseinän välillä makuulava. Pirtin seiniä reunustavat kiinteät penkit, joiden alla on hiekalla täytetyt avomultiaiset.Pirtin lämmityslaitteena on ovensuunurkassa sijaitseva kivinen kiuas, joka seisoo ns. kiukaanlavan päällä. Lava koostuu kahdesta pitkittäisestä pölkystä ja niiden päälle kahden juurakon varaan ladotuista palkeista. Kiukaan suun edessä on kapea liesi, jossa voi keittää.

Pirtin ovena on liukuovi, jonka mahdollinen vanha nimitys on “uksi”. Tuvan välikatto eli laki on vanhaan tapaan kolmitaitteinen, leveistä lankuista ladottu. Laen ja vesikaton väliin jää matala lakka l. ullakko, jossa on lämpöeristeenä sammalia. Savu poistuu lakeisen kautta, joka on laessa sijaitseva lykkyylaudalla suljettava aukko. Sen yläpuolella on ontosta puusta tehty koristeellinen ja näkyvä lakeistorvi, josta savu purkautuu taivaalle.

Lue Timo Rantakaulion kokonainen artikkeli varhopatsastalosta.

Hallitalo

Hallitaloa vasta suunnitellaan. Rakennushankkeeksi edetessään se toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston arkeologian ja kansatieteen laitosten kanssa.

Kauppakylän suurin talo tulee olemaan muodoltaan pitkä ja korkea. Sen sisältä avointa kattoa tukee kaksi pitkää paaluriviä, jotka jakavat rakennuksen kolmeen tasaleveään osastoon. 15 metriä pitkän ja 6 metriä leveän rakennuksen seinät ovat oksapunosta ja tiivistetty savella, meren puolella käytetään varhopatsasrakennetta. Katto katetaan ruo’olla.

Hallitalo rakennusmuotona tunnettiin rautakaudella läntisessä Manner-Euroopassa ja läntisessä Pohjolassa. Suomalaisten asuinalue muodostaa tässäkin suhteessa rajavyöhykkeen. Idässä rakennettiin nelikulmaisia enimmäkseen salvostekniikalla pystytettyjä taloja. Skandinaviassa yleisten hallitalojen pituus oli kymmenestä jopa 70 metriin saakka. Tosin Suomessa ne lienevät olleet melko pieniä. Maastamme on tavattu jäänteitä hallitaloista ainakin Ahvenanmaalta, ja niitä on mahdollisesti ollut Vanajanlinnassa vajaa 1000 vuotta sitten.